Junkipuukko on perinteinen alavieskalainen käyttö- ja tarve-esine. Se on aikojen saatossa monehen työtehtävään vakiintunut monipuolinen tarvekalu, jonka valmistaja kunnioitettiin kovana ammattilaisena. Käteensopivana ja teräkuntoisen junkin valmistukseen kykenivät kaikkein taitavimmat sepät. Junki oli monen seppäperheen elättäjä ja usein ammattitaito siirtyi isältä pojalle. Junki on ollut jonkin asteinen symboli kylän värikkäässä historiassa. Junkin valmistus on keskittynyt kautta aikojen Taluskyläläisten seppien valta-alueeksi.
Junkimarkkinoilla halutaan estää tämän arvokkaan taidon katoamista alavieskalaisuudesta. Junkimarkkinoilla halutaan iskeä asian ytimeen kertaheitolla ja tehdä siitä perinteisiin nojaava vuotuinen tapahtumasarja alavieskapäivien yhteyteen. Junkikulttuurin lisäksi tapahtumaan halutaan lisätä muita perinteitä; raudankäsittelyä, takomista, valusuorituksia ja vielä henkisenpuolen kulttuuriakin.
Junkipuukosta on tarkoitus kehittää ja valmistaa matkailu- ja liikelahja vaativammallekin lahjansaajalle. Junkipuukosta henkii alavieskalaisuus.
Junki- ja perinnemarkkinat pidettiin ensimmäisen kerran 18 -19.7.2008. Markkinoiden kohderyhmänä ovat kaikki ikäluokat sukupuoleen katsomatta. Markkinoiden tarkoituksena on tuoda perinteitä esille ja mahdollistaa niiden jatkumo tuleville sukupolvillekin.
Tavataan ensi kesänä 2010 Junki- ja perinnemarkkinoilla
Alavieskan Taluskylällä, jonne kaikki tiet johtavat.
TULE SINÄKIN!
