Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Taluskylän elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä ja yhteishenkeä sekä muutenkin toimia kyläläisten parhaaksi.
Kylätoimikunta sai alkunsa seitsemänkymmentäluvun puolivälissä. Heti alkuun pidettiin lukuisia talkoita, rakennettiin ladut ja jääkiekkokaukalot. Viime vuosikymmenen alussa valmistui taluskyläläisten lauluista kasetti ” Tälle kylälle” ja rakennettiin kaksi rivitaloa. 15.9.1998 kylätoimikunta järjestäytyi kyläyhdistykseksi.
Kyläyhdistyksen puheenjohtajat:
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja seitsemän muuta varsinaista jäsentä.
Kyläyhdistyksellä on ollut useita työntekijöitä palkattuna yhdistelmätuella esim. lapsiparkkiin ja maisemointiin.
Kehittämisprojekti 25.5.1998 – 31.7.1999
tarkoitus kehittää kylän yritystoimintaa, parantaa kylän palvelutasoa ja parantaa kyläläisten elinoloja
tarkoitus nostaa kylän imagoa, kehittämisteemana terveen itsepäisyyden kylä, kylän historia on koottu Raili Alahautalan ja kyläläisten voimin, panostettu kylän viihtyisyyteen (opasteet, maitolaiturit, luontopolku) ja viherrakentamiseen maisemoinnilla.
Kehittämisprojektin jatko-osa 1.8.1999 – 31.12.2000
tarkoitus kehittää koulun ja kylän yhteistä toimintaa.
Oulun maaseutukeskuksen mAsu-hanke vuonna 2005 loi maaseutukylälle uuden asukaskeskeisen maisemanhoidon suunnittelumenetelmän. Hankkeessa oli mukana kuusi kylää eri puolilta Oulun maaseutukeskuksen aluetta. Kylälle laaditussa maisemasuunnitelmassa sovitettiin yhteen maisema, elinkeinot ja maankäyttö.
Kehittyvä Taluskylä ja Kähtävä 27.12.2006 – 31.12.2007
Junki- ja perinnemarkkinat - hanke 1.5. - 31.12.2008 yhdessä Linnakallion toimintakeskuksen ja AlavieskaSeuran kanssa