Taluskylä on yksi Alavieskan kuudesta kyläkulmasta. Taluskylä sijaitsee noin 7 km Alavieskasta pohjoiseen Ylivieska-Raahetien suunnassa. Aikojen kuluessa asutus on muodostunut kylän halki virtaavan Talusojan varrelle

Aikoinaan Taluskylä on ollut erittäin rosoistamerenrannikkoa  kaikkine saarineen

 

 

 

Jani Talus kirjoitti Taluskylä-lehteen seuraavasti vuonna 2007

 

 

 

ALUEEMME VANHIMPIA KYLIÄ- TALUSKYLÄ

 

 

 

Pysyvä asutus on tullut toden näköisesti merta ja jokea pitkin. Ensin Kalajokea pitkin 1300-luvulla leviten erämaiden tai joen kautta sisämaahan. Taluskylällä on ollut hyvät metsästysmaat. Taluskylälle pysyvä asutus on tullut 1400- luvulla tai 1500- luvun alussa.

 

Virallisissa kirjoissa ensimmäinen asukas on ollut Lauri Heikin poika vuonna 1548. Aikojen saatossa kylämme on selvinnyt sodista, katovuosista, sairauksista ja nälkävuosista. Eräs vaikea tapaus oli ISOVIHAN aikaan se että, kasakat tappoivat kyläläisiä . Muutama säilyi hengissä hyvien piilojen ansiosta esim. Paavo Markuksen poika ja hänen serkkunsa Briitta Sipin tyttö Takalo. Heidän jälkeläisiään on nykyisin monella tilalla.

 

 

 

LÄHTEET: 1 Alavieska- kotiseutuni, Matti Isomaa 2 Kalajoki laakson kotiseutuni 3 Ylivieskan maakunta-arkisto.4 Oulun ja Helsingin maakunta-arkisto.